25.9.16

Kouluvalmennus

Moi. 


Perjantaina mun koti valmentaja oli pitämässä mulle valmennusta. 
Tehtiin alkuun ihan perus aioita ja sen jälkeen kahdeksikkoa lisäksi tehtiin myös kynnin hidastusta ja pidennystä ja samaa myös ravissa. Lopuksi otettiin laukat kumpaakin suuntaan. Kaikki meni tosi hyvin. 

Siivosin myös eemelin tarhan ja meidän hyllyt. 

Eilen tehtiin puomeja jotka sujui lopuksi ihan hyvin. 

Tänään mennään jurvasen valmennukseen, katsoo mitä siitä tulee. 

Lisäksi olen miettynyt jos tekisisin joulukalenterin mutta tarvitsisin siihen ne 24  ideaa ja siihen vois sisältyy ihan jotain perus postauksia ja sitten jotain videoita. Mutta ideoita siis tarvittaisiin. 

22.9.16

Vihdoin taas aikaa kirjottaa.

Hei. 

Nyt mulla on ollut koulussa aika rankaa, tää viikko on kyllä ollut aika kevyt maanantaina olin koulussa mutta muinapäivinä di ole tarvinnut koululle mennä mutta silti päivät ollut täynnä toimintaa. 

Eemelin kanssa meillä oli ensin kengitys ongelma, ei voitu ratsastaa ennen kun saatii sitten kengät jalkaan ja se taisi olla eemelin toinen kengitys ja ekaa kertaa se oli kengitetty virossa ilmeisesti enenn meille tuloa. Sen jälkeen melkein heti perään tuli rokotus loma. ja nyt ei ole oikein satulaa kun radun satula valuu niin paljon taakse että se kipeyttä selkää mutta nyt ollaan saatu lainaan rinta remmi niin se on auttanut. Lisäksi vaihdoin maannataina kuolainta ohkasempaan kolmipalaan ja eemeli on ollut sillä tosi hyvä. 

ens viikolla on tulossa satulan sovitusta ja toivotaan että sieltä löityiosi vihdoin sopiva satula että päästään treenaa kunnolla. 

Olaan harjoteltu nyt ihan siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia, peruutukset olen opettanut ihan itse eemelille ja seraavaksi pitäisi alkaa väistöjen harjoittelu mutta nyt haluun ihan perus asiat luonaamaan että päästään vaikka johonkin helppoon luokkaan koulkukisoihin. 

Nyt ruvetaan olee niin pitkällä että voitas ruveta harjottelee esteitä enemmän että päästään heti ens kauden alusssa viimeistään kisaamaan. 

Olen niin tyytyväinen että omistan noin hienon hevosen, vaikka radua onkin tosi ikävä. 

Toivon että laittaisitte postaus ehdotuksia nyt tulemaan. 
Voisin myös mielelläni kuvata videoita. 


Ihmisten käyttytyminen kisapaikoilla

Hei. Meillä ei kisat mennyt kauhean hyvin. Verkka oli hyvä mutta kun päästiin valkosten aitojen sisäälle poni pysähty eikä liikkunut joten...