Mukana tiimissä

31.5.17

Tyytyväistä menoa

Hei.

Mulla on kerrankin aikaa kirjotella kun pikkuherra nukkuu.

Vili on kyllä niin ihana, se oppii tosi nopeesti. Otettiin riski ja ollaan kuskattu sitä joka paikassa mukana, vaikka sillä ei ole vielä rokotuksia. Vili on aina innoissaan kun ääsee mukaan lenkille, mutta eihän se jaksa vielä koko lenkkiä kävellä joten osan matkasta kannna häntä.

Haltia On olluit nyt useamman päivän tosi kiva ja energinen. Ei ole ollut mitään suurempia ongelmia mitä haltia nyt vähän kyttäilee kaikkea.

Ollaan tehty nyt ihan vaan sileellä töitä, suunnitelissa kyllä on et vois joku päivä tehdä vähän puomi jumppaa. Olen myös itse keskittynyt istuntaani kun siinä on vielä korjattavaa. Jos en keskity istuntaan lyhistyn ja jalkani nousee ylös ja jännittyy ja kädet menee miten sattuu. Nyt olen saanut jalat ja kädet paikoilleen, mutta vielä on sitä pikku hivistelyä että se on täydellinen.

Haltiaa olen yritänyt saada liikkuman varsinkin käynniisä kaula pitkänä alas ja hyvin eteenpäinpyrkivästiu liikkuen. samaa olen hakenut myös alku ja loppu raveissa. Laukassa olen keskittynyt nostoihin ja siihen että se ei mene liian lujaa, kun neiti on laukasta ihan innoissaan.

Ravissa ollaan haettu myös oikeaa muotoa ja taipuneisuutta volttien avulla ja sitä ettei ravi mene liian kiireiseksi.

Käynnissä olen tehnyt nyt tosi paljon tötä, alkuun taivutellut ja sitten tehnyt väistöjä.

Väistöt on ruvennut sujumaan tosi hyvin niissä on alkanut tulla tosi hyviä ristiaskelia, vielä kun saisin haltian rennoksi ja oikein päin niissä.

Eilen tein ravissa myt pituushalkasioilla keskiraveja ja ne on alkanut sujumaan vielä kun saan oman istuntani hyväksi, mulla tuppaa kädet nousee kauheen ylös ja jalat työntyy kauheen eteen, eilen sain niitä vähän korjattua.

Huomenna mulla on eka ajotunti, jotenkin jännittää tosi paljon mutta osittain taas olen tosi innoissani. Teorioista mulla ei ole käymättä kun muutama kerta ja heinäkuussa pääsisin sitten teoria kokeeseen.

Millaisia postauksi haluaisitte mun kirjottelevan kesän aikana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallin vaihto

Hei. Tässä kuukauden aikana on tapahtunut kaiken laisata. Viime kuun lopulla käytiin ypäjällä ja poni oli ekaa kertaa mulkana. Meillä ol...