Mukana tiimissä

24.2.19

Kanki kurssilla


Lauantaina 23.2 olimme kanki kurssilla harjoittelupaikassani. Tunti oli tosi hyvä ja tunnilla ei ollut kun neljä niin tilaakin oli tosi hyvin mennä.  Tehtiin ihan perus juttuja, meille vaikein tehtävä oli avo taivutus ja se on ollut meille jo pitkään vaikea. Mun piti huolehtia ulko avuista ja siittä että poni pysyy suorana.  Poni käyttäytyi niin hienosti vieraassa paikassa. Tunnilla tehtiin voltteja, ympyröitä siirtymisiä sekä niitä avotaivutuksia . 


Antti piti mulle valmennuksen ti, sekin meni hyvin haettiin myös sen kanssa suoruutta sekä sitten tehtiin väistöjä sekä avoja.


Lisäksi mun valmentaja ratsasti haltian torstaina ja se oli sen jälkeen super kiva.


Nyt otetaan kanget meidän viikottaiseen treeniin mukaan. Lisäksi meillä on tiedossa oman tallin rataharjotukset joissa mennään kn. treenejä jatketaan ihan normaalisti.







5.2.19

2 tippumista

Hei. Pitkästä aikaa kirjottelemassa.

Olen itse ollut tosi väsynyt eikä energiaa ole riitänyt koneen äärelle.

Alkuvuoden tapahtumat. 4.1. olin estevalmennuksessa ruhtinaan kanssa, päätin sitten ottaa maa kosketuksn mutta loppu tunti menikin tosi hyvin ja tuli hyviä hyppyjä.

19.1 oli estekisat joissa menin 45cm puhtaasti mutta suht hitaalla ajalla mutta ratsastin muuten hyvin ja joukkue kilpailu 50cm siinä ratsastin  uusinnassa väärän tien ja team kylähoitajat saavuttivat kolmannen sijan.

Olen pääsyt myös kokeilemaan kangilla ratsastusta.

Nyt ollaan haltijan kanssa treenattu ahkerasti koulua, päätin myös hankkia ponille kanget kunhan nenyt vain saapuvat kotiin niin aletaan totuttelemaan niihin. Lisäksi hyppäsin lauantaina mutta huonolla menestyksellä sillä tipuin, nyt on ollut niska niin kipee että en oo ratsastanut.

Meillä ollut nyt pidemmän aikaa hevosen vaihto mielessä mutta aika näyttää mitä tulee. Meinaan kyllä trreenata haltijan kanssa täysillä edelleen ajattelematta että se siittä johonkin lähtisi.

Ei haltijasta kyllä tekisi mieli millään luopua kun siittä on tullut paras ystävä, se ei todellakaan ole enään se sama arka poni vaan nykyään se tulee mun luokse ja hoitaa mua. hän aina on ihan innoissaan kun tehdään jotain vaikeempaa esin vasta laukkoja tehdesä se ihan lämpenee ja lisäyksissä se ei malta odoittaa mun pyyntöä ja välillä se haluis vaan laukata eikä malta odottaa.

Koulussa meillä on ollut yrittäjyyttä.

Täällä on tullut lunta niin paljon että tarhassakin liikkuminen on tosi raskasta.
Kuva on otettu viimevuoden puolella.


Tämä kuva on otettu edellisviikolla mun uudella puhelimella 

Tallin vaihto

Hei. Tässä kuukauden aikana on tapahtunut kaiken laisata. Viime kuun lopulla käytiin ypäjällä ja poni oli ekaa kertaa mulkana. Meillä ol...