21.6.18

Treeniä

Hei.

Haltijalla ja mulla on treenit jatkunut ja meitä on tullut autaamaan Suska (Susanna Hämäläinen) jonka kanssa olaan tehty koko selkään nouseminen uusiksi. Harjoitukset on sujunut hyvin ja poni on muuttunut ihan hirveesti siittä ontullut paljon rennompi ja rauhallisempi. Tänään tehtiin harjotukset ekaa kertaa ulkokentällä ja siinä oli muita hevosia sekä tarhassa olevat hevoset jotain juoksi kentän vieressä ja haltija oli vaan korvat aivan rentona ja pääkin ihan alhaalla.

Olaan myös harjoteltu haltijan kanssa pressun ylitystä ja kaikkea muuta kivaa mastakäsin. lisäksi ennen tätä satulaan nousu harjottelua pääsin jo menemään maneesissa että ulkokentällä kaikki askellajit ja nyt se on saanut pitää lomaa mutta ei hän vaikuta yhtään siltä että hänellä olisi ylimäärästä energiaa.

Eilen haltijalla oli rokotus, samalla vili sai rokotteen.

Vili sai rokotteesta allrgisen reakton ja hoidoksi sai nesteytystä suoneen sekä kortisoonia, nyt vili on kunnossa ja oma itsensä tietenkin aika väsynyt. Todennäköisesti emme tule viliä enään rokottamaan koska ensi kerralla reaktio voi olla voimakkaampi ja viedä pieneltä hengen.

Kanitkin voi hyvin ja suunitelmisssa oli mennä porin näyttelyihin Prissyn kanssa.

Itse odottelen samkilta tuloksi että pääsenkö kouluun ja jännitys alkaa olemaan kovilla.


31.5.18

Pääsykokeet lähestyy

Hei.

Pääsykokeeseen on enään viikko, materiaalit luettu nyt useempaan kertaan ja matikkaa on tullut ahkerasti opiskeltua.

Tällä viikolla olen joka päivä lukenut sen 6-7 tuntia päivässä.

Haltijan kanssa ei olla tehty mitään erikoista treenattu ihan perus juttuja. nyt on tuuli tuonut kahtena päivänä neitiin vähän pöllöenergiaa ja elinen ratsastus menikin haeskellessa ponia avuille kauheasta jännityksestä. alitin juoksuttamalla käynnissä ja ravissa rennoksi ja sen jälkeen v asta kiipesin kyytiin ja loppuen lopuiksi menikin todella hyvin. Tänään meillä onkin valkku.

Sunnuntaina meillä oli kesäksi kuntoon nettivalmennuksen yhteis treeni ja manaantaina olo olikin kuin jyrän alle jääneenä, hyvä että kävelemään pääsin. eilen olin tekemässä suht kevyen treenin mikä meni yllättäbvän hyvin siihen nähdenettä olin edelleen aikas kipeä.

Olen myös tällä viikolla nauttinut auringosta vaikka paloinkin sunnuntaina aika mukavasti käsivarsista sekä olkapäistä.  Kanit on myös pääsyt ulos.

Sitten kun pääsykokeet on ohi rupeen suunnitelemaan teille muitakin postauksia kuin vain näitä kuulumisia.


Tältä on näyttänyt meidän keittiön pöytä kun olen vähän opiskellut. 

Haltija💖 kuvasta näkee hyvin kun haltia on kasvattanut lisää valkosia karvoja kylkeen sekä harjasta lähtenyt vähän harja kun on yrittänyt syödä vihreetä aidan välistä. 

Vili💙

Kolmikko on nauttinut ulkona, vlillä täyty kyl levätä yhdessä kasassa.


Prissy

Tällä viikolla tullut usempana päivänä syötyy kaalilaatikkoa joka on kyl niin hyvää.


15.5.18

Kesäksi kuntoon

Hei.
Nyt on ollut niin paljon taas tekemistä että en ole pljoa koneella ollut, muutto asia jäi haaveeksi.

Haltijan kanssa ollaan menty valllan ulkokentälle ja on mennyt ihan super hyvin loppuviikosta mennään vieraalle kentälle harjottelemaan sekä tallikaverin seuraksi.

Itse olen hankkinut kuntosalikortin kesäksi sekä olen osallistunut 6 viikon kesäksi kuntoon nettivalmennukseen.

Nyt vaan treenataan paljon ja syödään ruokavaljon mukaan.

Viläkään ei ole töitä löytynyt mutta toivottavasti pian löytyy sillä kotona oleminen on ruvennut tuntumaan jo tylsältä.

Kanit voi hyvin niinkuin vilikin, vilistä vaan on ruvennut tulemaan läheisriippuvainen.

Nyt nautitaan lämpimistä päivistä vielä kun niitä on.


26.4.18

Muutto?

Hei.

Haltijan kanssa on alkanut taas sujumaan oikein hyvin. Poni alkaa pikku hiljaan rentoutumaan eikä kulje enään lainkaan niin pääpystyssä jännittyneenä. Ollaan nyt tehty ihan perus juttuja ja tallikaveri ratsasti ponin keskiviikkona sillä itselläni oli asuntoesittely ja ruonkintaluento, josta sain hyviä vinkkejä haltijan ruokintaan. Luento oli st hippolytin ja porin raidin sportin kanssa järjestetty, siellä puhuttiin pääasiassa laidun kauden ruuan tarpeesta sekä tietenkin hippolytin rehuista.

Vilikin vaan kiintyy muhun lisää eikä haluais päästää mua enään mihinkään ainakun meen omaan huoneeseeni yläkertaa niin hän hyökää mun jalkoihin. 

Mun oma tilanne on tällähetkellä se että olen toistaiseksi työtön, luen pääsykokeisiin ja lisäksi suunnittelen pois kotoa muuttamista.

Keskiviikkona tosiaan kaytiin katsomassa yhtä asuntoa se oli tosi siisti saunallinen yksiö, ei ole tehty mitään remppaa,

Tänään mennään katsomaan toista asuntoa ja kuvien perusteellä väritys on ihan mun näkönen ja se näytää ihan just rempatulta, tässä asunnossa sitten on taas hyvä vaatehuone. Tämä asunto taitaa olla se oikea jos on saman lainen mitä kuvat antaa kertoa.

Muutto on iso muutos mulle, mun perheelle niinkun vilillekkin. Vili on kumminkin tottunut olemaan kahden muun koiran kanssa ja omakotitalossa jossa nyt ei kokoaika kuulu mitään ääniä.


Jotenkin sitä haluis vaan päästä itsenäistymään, asunto tulee olemaan lähellä mun perhettä ja he on mua kyllä koko aika tukemassa muutenkin.

Nyt tietenkin kun olen kotona mun olis helppo opettaa vili yksin asumiseen ja kerrostaloon.




21.4.18

Valmis

Hei. Kuukausi mennyt jo viime postauksesta, niin paljon on ollut tekemistä että en oo edes ehtinyt tietokoneelle tekemään mitään ylimäärästä. Nyt on valmistujais juhlat juhlittu ja nyt vain töitä pitäs löytää ja pääsykokeisiin alkaa lukemaan.  Viilistellaan nyt kuvien kautta vielä valmistujais juhlia ja muutama muukin kuva.
Vili ja minä valmistautumassa mun valmistujais juhliin.  Vili täytti 2.4 vuoden . 

Tältä näytti meidän tarjottavat.

Lahjaksi saatuja kukkia.


Loput kuvat on Vilistä kun se on niin suloinen.



Haltian kanssa on mennyt muuten ihan hyvin mutta tarhasta ei aina saa millään kiinni ja välillä se tulee siellä jo melkein syuliiin. 

20.3.18

Melkein valmis

Hei.

Mulle tuli mahdollisuus suorittaa viiminen näyttö viimeviikolla ja totta kai mä sen sitten tein. Valmistumis päiväkseni tulee 29.3 eli jo ens viikolla. Nyt sitten lusmuilen kotona niin kauan kun töitä löytyy ja pääsykokeihin pitäs ruveta kertaa matikaa.

Olen hakenut nyt satakunnan ammattikorkeakouluun tradenomiksi ja pääsykokeet on kesäkuun alussa. Olen käynyt nyt enemmän koirien kanssa pihalla, kanit on saanut juosta vapaana enemmän ja suununtaina kahvitellaan talliporukan kanssa mun valmistumista. 

Toukokuussa meillä oli vielä viiminen tapaaminen koko ryhmän kanssa ja mennään koko porukka syömään ja siitä ehkä vähän juhlimaan mutta kattoo meenkö mä vaan syömään ja tuun sit kotiin.

Halian kanssa päästiin jo siihen pisteeseen et pääsin laukkaa mutta sitten se alkoi jumittaa ja nyt etitään taas uutta satulaa. Estepenkki laitetiin jo myyntiin koulupenkillä ratsastetaan sen mukaan kun pystyy kunnes uus löytyy tilalle. Haaveilen itse prestigen satulasta mutta jos ei sovi poninselkään niin sitten on mentävä sillä mikä sopii. Ollaan nyt tehty paljon maastakäsittelyä taas ja poni kuuntelee mua kuin unelma. Meille tuli 18.3 vuosi täyteen yhteistä taivalta ja edelleen treenit jatkuu kohti kisakenttiä ainakin koulupuolella ja toivottavasti myös esteillä.

Vili täyttää kohta kans vuoden.

Ekat kaninäyttelytkin on ohi, prissy sai 94 pistettä ja sai väristään kehuja ainoa että karva on vielä vauvvamainen, mutta oli silti rotunsa paras. Sky sai 94,5 pistettä ja esiintyi niin hienosti Eegonilta harmillisesti puttuu yks kynsi ja se sai nollat toivotaan että siihen kasvaa vielä kynsi niin se saa jatkaa näyttely uraansa.

Hevosmessutkin lähestyy, me ollaan tulossa sinne lauantaina.

Koitan nyt saada jotain kirjotus ideoita sillä halu kirjottaa teille enmmän on kova mutta ideat alkaa loppua kesken. Ideoita saa toki laittaa mistä haluisitte mun kirjottelevan.


4.3.18

Me ollaan päästy eteenpäin.

Hei.

Koulu alkaa olla lopuillaan ja töitä ei tällähetkellä ole tiedossa.

Vielä olis kaks vikkoo sarpilla ja sitten viis viikkoo lämppärissä harjottelua edessä sen jälkeen koulu loppuu ja se tuu niin mahdottomalta. katsoo lähdenkö vielä opiskelemaan jotain mutta tällä hetkellä näytää siltä että mulle on tulossa väli vuosi.

Kanit voi hyvin ja nyt suunnitellaan millon ja mihin mennään näyttelyihin.

Haltian kanssa on tehty iso harppaus eteenpäin. se ei saa enään varustaessa mitään kauheeta panikki kohtausta ja mä olen päsyt menemään jo ilman taluttajaakin. Eilen mentiin valmennusten takia ulkokentällä ja oltiin siinä vähän tutustumasa vaan eikä tehty mitään sen ihmeelisempää mä menin lopuks selkää ja mua talutettiin vaikka ei se nyt ollut mikään ihmeellinen.

Yhtä autoa se kyllä säikähti, kun tuli niin vauhdilla ja pitäen erikoista ääntä tallin pihaa, mut ei mitään sen kummempaa. Haltija oli melkein parempi ulkona kun maneesissa.

Tänään olis silti tarkotus mennä valmennusten jälkeen maneesiin jos pääsisin taas menee ilman taluttajaa.




Millaiset postaukset teitä kiiinnosta näin kevään tullessa ja valmistumisen jälkeen mulle jää vie enemmän aikaa blogille??

Treeniä

Hei. Haltijalla ja mulla on treenit jatkunut ja meitä on tullut autaamaan Suska (Susanna Hämäläinen) jonka kanssa olaan tehty koko selkään...