Mukana tiimissä

19.9.18

Kisoihin valmistautumista

Hei. Taas on aikaa vierähtänyt viime kirjoittelusta.

Koulu on mennyt hyvin, paljon olen kehittynyt hevosen käsittelyssä sekä ihan ratsastuksessa.

Haltia kehittyy koko aika ja me oltiinkin perjantaina Annan valmennuksessa kyläkorvella. Haltija oli alkuun tosi jännittynyt mutta hyvillä tehtävillä saatiin rennoksi ja tosi kivaksi.

Haltija on kehittynyt ihan hurjasti. Me ollaan päästy tekee kaikkee kivaa ja samalla treenattu kisoja varten ihan perus juttuja. Täll' kertaa rataa ei olla tehty oikeestaan ollenkaan hiukan sen osia mutta olaan panostettu kulmien ratsastukseen ja siihen että saisin ponin hyvin liikkelle hyvään tahtiin ja vielä että pysyis rentona.

Lisäksi olen pääsyt taas ratsastaa kahdella erillaisella hevosella. Toinen on He A tasoinen pini hevonen. Todella kiva mutta sitä saa ratsastaa paljon pohkeella. Toinen on taas He A tasoinen vähän isompi ja todella iso liikkeinen, tykkäsin hänestä tosi paljon vaikkaei hänkään ollut ihan helpoimmasta päästä.

Parin viikon päästä meenkin tallin kisoihin tolla pienemmällä sekä haltijalla.

Laitan tähän vähän vertaus kuvaa joista toinen on otettu maaliskuussa ja toinen pari viikkoa sitten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallin vaihto

Hei. Tässä kuukauden aikana on tapahtunut kaiken laisata. Viime kuun lopulla käytiin ypäjällä ja poni oli ekaa kertaa mulkana. Meillä ol...